Huh. Nyt oli aika hurja reissu.
Mulla ei ollu aavistustakaan meidän matka- suunnitelmista tai kuka on edes lähdössä mukaan, kun perjantai aamuna raahustin valencian juna- asemalle jotta porukka, joka meni hakemaan vuokra-autoja lentokentältä, tulis hakemaan mut ja muut paikalle saapuneet kyytiin. Meitä oli neljästoista. Ja kolme peugeot 307:aa. Matkassa mukana kolme saksalaista, kaksi espanjalaista, french connection = 7, slovenialainen ja suomalainen.
Meidän reissu koostu kolmesta kohteesta ja neljästä päivästä. Ensimmäinen kohde, Sevilla, oli 550 kilometriä etelään. Meni koko päivä matkustamisessa. Pidettiin piknikkiä huoltoaseman pihalla ja harjoteltiin ajoittamaan kaikkien pissahädät samaan aikaan, ettei tarvii pysähtyä joka kolmas kilometri. Ei niin helppoa muuten. Meillä kaikilla on salettiin joku tulehdus nyt.. mut ei siitä sen enempää.
Porukka autoissa viihdytti itseään ottamalla kuvia nukkuvista kanssamatkustajista tai perässä, edessä tai vieressä ajavasta peugeotista.
Sevillassa kirjauduttiin johonkin hostellin tapaiseen joka mun ja monen muunkin mielestä muistutti jonkin sortin hoitolaitosta. Pehmustetut seinät ja kalterit ikkunoissa puuttui, muuten atmosfääri oli hirveän tuttu jostain elokuvista.
Sevilla oli nätti. Mutta tosi ikävä paikka jos sataa. Kastuin niin märäksi seuraavana päivänä kun etittiin ravintolaa ettei tarvinnu pitää kenkiä jalassa seuraavaan seitsemään tuntiin, mikä sinänsä ei ollu ongelma kun lähdettiin ajamaan iltapäivällä kohti Gadizia. Siellä paisto aurinko. Ja tuuli. Ja siellä oli ranta joka huuhtoo varomattoman jalat kun on selin mereen. Ja mulla oli taas kengät märät. Sitten tepastelin paljain jaloin märät sukat kädessä semmosta siltaa tai mitä lie vanhalle linnoitukselle ja iso aalto tuli taas ja oli huuhtoa mut mereen ja olin jälleen märkä. Ihan älytöntä. Muilla oli hauskaa, mulla vuoti nenä.
Mutta taas oli ihan ok vaikka ne ainokaiset popot oli lämpimärät koska lähdettiin ajamaan gordobaan. Missasin vain yhden katedralin, missä muu lauma piipahti, kun otin aurinkoa ja kuivattelin itseäni atlantin tuulessa ja espanjan auringossa. Mutta kolmetoista digikameraa ja mulla on aika hyvä käsitys että sekin oli oikein hieno.
Suunnilleen siinä vaiheessa kun päästiin perille gordobaan, niin kengät oli enää vain vähän kosteat ja elämä hymyili jälleen koska gordoba on myöskin kovin viehättävä.
Tänään aamulla heräsin aikasin pirteänä kuin lääkkeissä oleva peipponen, mutta halusin nähdä kaupungissa sijaitsevan moskeijan jonka sisällä on katolinen kirkko. (Mezquita, hyvin kiinnostava.) Sanoin ennen lähtöäni pojille, joiden autossa matkustin, että autoilla on oltava viimeistään kymmeneltä koska mulla on Gandiassa viideltä presentaatio ja se on viimeinen mahdollisuus se pitää. Kuulin makuupusseista myöntyväiset joot, jotka laitoin ne vielä vannomaan muutamaan kertaan ennen kuin luottavaisin mielin lähdin tutustumaan kulttuurinähtävyyteen.
Kun palasin hostellille viisitoista vaille kymmenen, niin herrathan nukkui vielä ihan onnellisesti. Tosin en ollu kovin yllättyny. Ja sitten syödään aamupalaa ja pakataan ja ollaan ihan pihalla niin että mulla menee hermo ja heittäydyn vähemmän miellyttäväksi. Ei ole mun vika. Ei pidä ärsyttää!
Kuski ilmeisesti vähän pelästy ja me ajettiin Gordobasta Valenciaan aika ripeästi. Muistan että jossain vaiheessa oli 300 kilometriä jäljellä ja mulla valencia-gandia junaan vähän päälle kaksi tuntia. Keskityin preppaamaan siihen presentaatioon ja yritin olla katsomatta ohi vilahtavia rekkoja... tai nopeusmittaria.
Mutta ehdinpä junaan! Ja itseasiassa aikasempaan kuin olis ollu tarvis. Englanninkurssilla odottelin vuoroani että pääsisin kertomaan eukonkannosta kun opettaja ilmoitti että meidän onkin järjestettävä vielä yksi luento presentaatioita, koska kaikki ei ehdi niitä tänään pitämään. Ja voitte ihan huviksenne arvata kenen vuoro siirtyi ensi viikkoon.
