astanewsletter

Vuosi tulisi viettää Espanjassa vaihdossa. Paikka on Gandia, 60 kilometriä valenciasta etelään. Pitkä hiekkaranta, tuhat hotellia. Ympärillä appelsiinipeltoja, vuoria ja pieniä kaupunkeja/kyliä, joihin menen kylään kunhan löydän jostain pyörän...

maanantai, toukokuu 21, 2007

Ihan turhaan olen syyttänyt niitä talitinttejä ja sitä mustaa paholaiskoiraa metelöinnistä, en näköjään pysty nukkumaan vaikka ne kaikki olisi ihan hipihiljaa. Kello on 6.20, heräsin tunti sitten. Mutta mikäs tässä, onpahan ainakin koko päivä aikaa puuhastella! Epäilen että sain silloin pari kuukautta sitten unikiintiön täyteen niillä kahdentoista tunnin yöunilla ja siihen päälle päivätorkut.

Lasken päiviä siihen että olen kotona. En välttämättä siksi että olisin enää innosta hihkuen tulossa, vaan siksi että joka vastaantulija sitä multa kuitenkin kysyy. Tänään on yhdeksän jäljellä siihen että olen perillä, kahdeksan kun lähden. Olen varmastikin ensimmäinen meistä rasmuksista joka kotiutuu ja muiden mielestä se on jotenkin äärimmäisen mielenkiintoista. Tai niille ei ole vielä juolahtanut mieleenkään että kotiin voisi jo lähteä ja mä laitan ne ajattelemaan sitä epämiellyttävää faktaa. Patri kysyy multa suurin piirtein joka päivä että eikö sitä lentoa voisi muuttaa myöhemmäksi, ja kai sen voisikin... Ilmottelen jos muutan mieleni ja jään vielä muutamaksi viikoksi tai koko kesäksi. Gandiasta varmasti löytyisi töitä kun tuhannet madridilaiset tulevat viettämään joka kesäistä rantalomaansa.
Tapasin täällä viime viikolla suomalaisia tyttöjä jotka oli erasmuksena viime vuonna ja nyt vain verestämässä muistoja muutaman viikon. Tytöt oli ollut kesän töissä Gandian baareissa ja kertoivat että paikka oli ollut ihan helvetti kuumuuksine kaikkineen. Ne jotka täällä on käynyt tietää että Gandian ranta on aika mielettömän kokoinen, viisitoista kertaa hietsu, mutta kesällä sinne saa kuulemma tunkea kyynärpäiden kanssa että saa oman pyyhkeensä hiekalle.
Niin että ehkä en jää... Tytöt sanoivat että olivat keväällä ruskeita, mutta jo syksyyn mennessä ihan kalpeita kun olivat ulkoilleet vain öisin :D

Ollaan muuten ehkä vihdoinkin pääsemässä huomenna ratsastamaan! Mennään tässä espanjalaisessa aikataulussa eli kaiken järjestäminen kestää. Ei varmaan oltaisi näinkään ajoissa sen kanssa, mutta tavallaan tulee vähän kiirus jos on tarkoitus että minäkin lähden mukaan. Tulee lisää raporttia jos tosiaan päästään talleille asti.. En yhtään epäile etteikö tässä vielä olisi joku mutka matkassa.

5 Comments:

Blogger Laura said...

Ciao!

Tervetuloa kotiin vain, meilläkin tulee olemaan tiivis kesä Kutteritiellä, ei ole Gandian rannat mitään siihen verrattuna. Varsinkin jos kaikki blogia lukeneet tulevat syömään niitä ahvenfileitä.

Mäkin lasken täällä päiviä, kahdeksan aamua töihin lähtöä jäljellä ja sitten alkaa pii-itkä loma. En tiedä kumpi jännittää enemmän, se että aika tulee pitkäksi vai se, etten ehdi tekemään kaikkea tarpeellista ennen vauvan syntymää. Koska kyllähän kaikki kaapit ja nurkat ja kolot pitää siivota ja pestä. Se on kuin suomalainen joulu, niissä kaapeissahan sitä joulua vietetään ja vauvaa pidetään. Tai sitten olen ymmärtänyt jotain kertakaikkisen väärin.

Disfruta los últimos días ahí! Aunque ahora te sientas inquieta por irte en algunos días, el tiempo te terminará demasiado rápido de todos modos.

9:08 ap.  
Anonymous Anonyymi said...

Hyvänen aika, pakko ruveta siivoamaan, siivoamaan, siivoamaan.

Lupaan, että en heitä mitään paljoa kaapeista pois, mutta pakko on jostain luopua, että saadaan sun kamat sisään. On nääs tosiaan Gandian rantojen vertaista, kun Aura ja Venlakin ovat muuttaneet kotiin.

Venlaa tosin yritin Villelle muistoksi antaa, ja olisin onnistunutkin varmaan, jos Aura ei olisi ruvennut vastahankaan. Mutta kirppumyrkytetään se nyt kuitenkin ennen sun paluutasi. Ja ollaan oltu sille ilkeitä - ei olla päästetty sitä sun huoneeseen eikä minun. Tosin jo vähän näytti siltä, että se oppii avaamaan myös pystyasentoon käännetyn oven kahvan.

12:34 ip.  
Blogger asta said...

ai että koti pitää laittaa paraatikuntoon myös mua varten eikä vain vauvan! ihanaa. mutta mitä ihmettä sä äiti kuvittelet että mä täältä pystyn mukanani tuomaan? kai nyt matkalaukullinen tavaraa aina johonkin mahtuu? huolestutatte mua.
ei ole mitenkään vähiten mielessä tässä kotiinpalussa tämä meidän uusi asumisjärjestely, tai uudet perheenjäsenet :) mutta ehkä olen opppinut lisää solidaarisuutta matkan varrella...

Äläkä huoli pitkästymisestä Laura, mä pidän sulle seuraa. Maataan takapihalla, puhutaan espanjaa ja annetaan vauvalle ja sun mahalle valohoitoa!

Ainiin. kiltit elkää heittäkö hirveästi mun tavaroita roskiin, oottakaa hetki niin tuun pelastamaan jotain täkeimpiä tai muuten tulee itku :8

1:44 ip.  
Blogger asta said...

ainiin. kaksi arvausta kaikilta päästiinkö ratsastamaan. Epäillään että sillä talleilla ole hevosia ollenkaan.. torstaille on seuraava tavoite.

1:45 ip.  
Anonymous Berrybeast said...

Et todellakaan oo jäämässä sinne!!!

1:39 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home