Ne oli sitten siinä. Euroviisut. Me keräännytttiin yhden norjalaisen kämpille muutaman espanjalaisen, ranskalaisen ja saksalaisen kanssa katsomaan kun eurooppa esittää vuoden naurettavimmat biisit. Vieläkin poskiin sattuu kun on nauranu koko illan. Tein velvollisuuteni ja äänestin Hannaa kun kerta oli mahdollisuus, vaikka eipä tuo paljon auttanut, ei herunut pojoja suomelle espanjasta.
Mulle tuli ihan koti-ikävä niitä viisujen postikortteja katsoessa. Ja viihdytin muuta yleisöä selittämällä niiden sisältöä. Suomenlinna, muumi, kirjastoauto, liitoksistaan natiseva vuoristorata ja munkin mummi käy joka aamu avannossa ilman saunaa! Mummin maine vaan kasvaa! Espanjan telkkarin juontaja kertoi myös että jäänmurtajaristeilyt ovat hyvin tyypillisiä Suomessa, juu juu. Huvittavaa muiden mielestä oli myös se että oon ollu jaana pelkosen kanssa samalla espanjan kurssilla ja prinsessa puvussaan pelleilevä krisse on melkein perhetuttuja :D Nyt ne kaikki kuvittelee että koko Suomi on ihan kylä, kaikki tuntee kaikki ja tehdään viikonloppuisin yhdessä koko pueblon voimin jäänmurtajaristelyjä.
Nyt väsyttää, kun piti lähteä juhlistamaan Serbian voittoa ja harjoittelemaan tanssilattialle sitä LOISTAVAA koreografiaa mikä valloitti varmasti kaikkien katsojien sydämet. Sydämistä puheenollen, luulen että euroviisuissa oli joku katala salaliitto koska krissellä oli samanlainen sydän poskessaan kuin serbian edustajilla...


2 Comments:
Serbian edustaja liimas sen sydämmen sen poskeen ääntenlaskennan aikana.
ahaa... mun keskittymiskyky on siis herpaantunut tässä kohtaa.
no, lähdenpä tästä etsimään salaliittoteorioita muualta.
Joku marketista koittaa pikkuhiljaa myrkyttää mua laittamalla överisti suolaa chiapattaan...
Lähetä kommentti
<< Home