Olen täysin stressaantunut tästä lähtemisestä ja ratkesin jo ryyppäämään. Ilman valkoviiniä saattaisin ehkä innostua itkemään.
Viimeiset kolme päivää on pyöriny vain lähdön ympärillä. Lauantaina oli läksiäiset ja sunnuntaina toivuttiin niistä ja tänään alkoi pakkaaminen. Huomasin että mulla on tavaraa enemmän kuin ikinä olisin voinut kuvitella enkä saisi niitä kaikkia tuotua kotiin vaikka heittäisin kuperkeikan ja antaisin postitoimiston tädille pusun poskelle. Aloitin pakkaamisen luottavaisen mielin joka kuitenkin hiljalleen muuttui syväksi epätoivoksi, juoksuun postiin kolme minuuttia ennen sulkemisaikaa ja sieltä markettiin kerjäämään pahvilaatikkoa ja takaisin postiin jossa kerrottiin että mun paketti painaa 4 kiloa 30 grammaa ja viisi kiloa maksaisi samat 34 euroa. Ei semmonen käy, siispä tallustin takaisin kotiin ja punnitsin kilon lisää tavaraa vertaamalla niiden painoa jauhopakettiin ja huomenna teen uuden yrityksen postiin. Tosin se viiden kilon vähennys ei auta matkalaukussa paljoakaan ja olen heittänyt paniikinomaisesti puolet omaisuudestani roskiin tai paikalliselle uffille.
Mun mielestä on täysin epäreilua että mun oletetaan asuvan espanjassa vuoden ja selviytyvän kahdellakymmenellä kilolla tavaraa! ihmiset ottaa saman verran viikon lomalle uima-altaalla! Vaikka paremmin mulla menee kuin yhdellä norjalaisella jolla oli jo syyskuussa tullessaan 35 kiloa, koska ei raaskinut jättää lp:tään kotiin...

Pakkaaminen tässä tosin pahinta ole. Pahinta on se että joutuu sanomaan moit ihmisille joiden kanssa on ollut jo parhaimmassa tapauksessa vuoden kuin paita ja peppu mutta jälleennäkemisestä ei ole mitään tietoa. Tilin kämppikset olisi halunnut järjestää mulle tänään illallisen mutta mä en enää kestä tätä hyvästien jättöä ja haluaisin mieluummin työntää vain pään tyynyliinan ja tyynyn väliin ja olla piilossa kunnes olen taas kotona. Sain luikerreltua niistä illallissuunnitelmista mutta en siitä että til tekee meille lettuja illalla.
Jos vain nyt voisin kadota nopeasti ja laittaa sitten sähköpostia kaikille kun olen kotona. "Oli hauskaa, nähdään pian eikö vaan!"

Tämä taitaa olla espanjan aikani viimeinen postaus. Sekin aika surullista, olin jo tottunut siihen että kaikesta tulee tehdä tilitys koko maailman luettavaksi.
Pitäisi varmaan tehdä yhteenveto mitä jäi käteen ja mikä oli kivointa ja mikä kauheinta. Mutta nyt ei pää taivu mihinkään järkevään selontekoon. Sain reissusta ehkä lisää solidaarisuutta, saksanespanjan ymmärrystä, hiekkaa tukkaan ja hassun haju vaatteisiin kun pesukone temppuilee. Toisaalta en vieläkään aina ymmärrä espanjalaisia, vähiten kielen takia, valkoista leipää tai sitä miten ne voi käyttää oliiviöljyä kuin vettä vain. Tarvitsisin ehkä kymmenen vuotta lisää..

No en nyt mene vannomaan että pysyn täysin blogista erossa, voi olla kulttuurishokissani kotiinpalattuani alan tehdä raporttia teistä hyvät ystävät! Keskiviikko aamuna kotona, laittakaapa tervetulokomitea valmiiksi.