Valittelin maanantaina Patrille että ei ole enää mitään mielenkiintoista laitettavaa blogiin kun kaikki on sitä samaa kauraa, tai vehnää, kuin aina ennenkin. Eväs on vieläkin nimeltään patonki, mun kaurapuuron syömistä paheksutaan ja espanjassa on kuuma. Mitä näitä aina toistelemaan. Niinpä kaksi viimeitä tekstiä on käsitellyt mun nukkumista tai sen vajetta ja kotiintuloa... sori siitä.
Mutta eilen keksin espanjasta vielä yhden uuden kuriositeetin!
Oltiin Tilin kanssa leffassa katsomassa (hillittömän hyvää leffaa) La vida de los otros ja sama saksaksi, mutta tietenkin se oli täällä dupattu espanjaksi. Leffan jälkeen riemuitsin kehittyneestä espanjan taidostani, sillä kykenin ymmärtämään lähes koko pätkän ongelmitta! Sitten tajusin että täällä kun tehdään duppaus ulkomaalaisille rooleille, niin niihin laitetaan semmonen oma aksentti joka on yleensä aika naurettava esimerkiksi ranskalaisille ja kiinalaisille. Niinpä tietenkin saksalaisten karikatyyri on hidas puhetapa ja yliselkeä artikulaatio. Hitsi. Ymmärrän siis espanjaa, mutta vain jos sitä puhuu saksalainen. Onhan sekin tietysti jotain. Saksalaiset tykkää tulla espanjaan ja ehkä joku oppii kielenkin niin voin sitten tulevaisuudessa jutustella näiden turistien kanssa jos joku sattuu tulemaan vastaan!
kun tulin yöllä kotiin, oli Gandiassa ukkonen, tai luulen että se oli suunnilleen tässä meidän talon päällä. Nukuin korvatulpat korvissa. Paukkuja tuli puolen minuutin välein, välähdykset saatoin vain kuvitella koska ne espanjalaiset rautasäleet mitkä voi laskea ikkunan eteen pitää pahimmatkin välähdykset ulkona, ääntä ei.. Ja vuoret pitää sen myrskyn pyörimässä vaikka koko yön raivoamassa samassa paikassa. Se on aika mieletöntä, ehkä vähän pelottavaakin :/
Ei siis päästy tiistaina ratsastamaan, huomenna uusi yritys! Tai saas taas nähdä.


4 Comments:
Onhan se sentään jotain, että ymmärrät saksalaisella aksentilla puhuttua espanjaa.
On se sentään hyvä, että Suomi on niin pieni kieli, että dubbaaminen ei kannata.
Ei heitetä sun tavaroita pois. Äiti
Onnea ratsastuksen kanssa! Pitäskö mun varata meille jo tunti Hangon tallilta...?
Mä joudun tänään vetämään kuoron harkat aluks, kunnes meidän oikea kuoronjohtaja tulee paikalle. Jännittää... Niin kerroinko, että mut nakitettiin ens vuodeks varakuoronjohtajaks? Mut pestin pitäis alkaa vasta syksyllä.
kiitos äiti.
ei oltu ratsastamassa. selitän myöhemmin tarkemmin miks, mutta liitty espanjalaisten ajoittaiseen ittumaisuuteen. niin että varaa vaan hangosta meille tunti, suomessa voi ainakin luottaa että sille tunnille saa joskus mennäkin!
onnea laulattamiseen! älä päästä tyttöjä liian helpolla ;)
Voitko vielä kirjoittaa jotain, että saan aikani kulumaan töissä?!
-H
Lähetä kommentti
<< Home