Jo olen suomessa ja saavuin ihan aikataulussakin vaikka espanja yrittikin järjestää kaikenlaista ongelmaa matkan varrelle. Vaikka kuinkas muutenkaan, onhan se espanja.

Til, Patri ja saksalainen ystävämme Ralph heitti mut viime tiistaina Valenciaan Tilin autonrämällä joka ei ole vieläkään päässyt katsastuksesta läpi koska jarrut ei toimi riittävän hyvin... Olisin halunnut kyydin vain Gandian juna-asemalle ettei tarvitsisi tehdä mitään jäähyväisspektaakkelia Valenciassa (ja se auto on myöskin aika pelottava), mutta ketään ei kiinnostanut mun vastalauseet. No, lämmittihän se tietysti sydäntä että tulivat saattamaan viimeiseen asti, vaikka tunnelmalliset ja ylisentimentaaliset jäähyväiset ällöttää mua... ja saa surulliseksi.

Istuin mukavasti Valencia-Barcelona junassa ja tuhlailin saldoa kännykästä lähettelemällä tekstiviestejä kun juna jäi seisomaan jonnekkin radan varrelle toviksi jos toiseksikin. Konduktööri ilmoitti että tässä ollaan nyt aika x koska jossain on tapahtunut onnettomuus. Espanjalaisia ei yleensä mikään kovasti stressaa ja vähiten myöhästyminen. Niinpä kaikki näytti lähinnä vain helpottuneilta siitä että pääsivät ulos polttamaan rajattoman määrän tupakkaa mutta mulla meinas päässä räjähtää tärkeitä verisuonia kun oltiin odoteltu paikallaan jo reippaasti toista tuntia ja ainoa ilmoitus asiaa koskien oli että junalippua junan ravintolassa vilauttamalla saa olutta tai muuta juotavaa. Mulla oli lento Barcelonasta Helsinkiin muutaman tunnin päästä ja sitä ei yksi san miguel muuta! No ehkä se vähän lämmitti. Ja lopulta tietenkin ehdin kuin ehdinkin sille lennolle, vaikkakaan en ehtinyt shuttleen lentokentän ja juna-aseman välillä ja sain maksaa mansikoita taksista jonka kuskikin oli ihan ikävä.

Kentällä laitoin taas aivot narikkaan joka meinas koitua aika kohtalokkaaksi kun jätin läppärikassini vessaan. Tallustelin jo lähtöportille ja ihmettelin kun olo oli niin kevyt kun tajusin että kassi missä on mun puoli elämää, on kaikkien espanjalaisten kleptomaaninen ulottuvilla yleisessä vessassa ja pussukassa on myöskin läppärin lisäksi lentolippun ja erasmuspaperit. Vanhenin ehkä kymmen vuotta pelkästä huolesta. Onneksi kentällä ei ollut paljon muita kuin rehellisiä ja aina niin luotettavia suomalaisia ja joku näistä ihanan kunnollisista ihmetteli sen kassin kanssa vessan ulkopuolella että mitä sille tekisi.
On kiva olla kotona. On kiva että ihmisistä ei tarvitse ajatella aina pahinta.

Lento oli keskiviikko aamuna kuudelta suomessa ja vaikka olin äidille yöllä imoittanut että en varmastikaan ehdi lennolleni, olipa äippä kuitenkin vastassa. Äidin lisäksi mun yhden hengen tervetulokomitea, Maria oli porteilla odottelemassa mukanaan säkillinen suklaata, salmiakkia, riisipiirakoita, ruisleipää, siideriä ja oih, LAKUA!!! hullu ystäväni... ja ihana, ihana Fazer!

Outoa olla suomessa. ei vielä ihan ymmärrä että olen täällä. on niin kylmä ja vihreätä. eikä enää ole outoa syödä kaurapuuroa aamuisin.