Zakopanessa ollaan, vaikka matkanvarrella espanjasta tanne ajattelin etten valttamatta koskaan olisi. Oli ehka pisimpia ja rasittavimpia reissuja mita on tarvinnu ikina tehda, mutta pahoillani olen, nyt ei pysty laittamaan matkahistoriaa. Hermostun tan puolalaisen nappaimiston kanssa ja viiden minuutin paasta pitaa lahtea syomaan. Lyhyesta kaunis, perjantaina siella, nyt taalla, eika harmita patkaakaan etta lahdin koska tanaan oli ehka paras laskupaiva mita oon ikina paassy tekemaan. Semmosta siivua, etta pois alta kitukasvuiset mannyt ja makkarapukuiset puolalaiset! Yksi hieno lasku ja se hyvittaa eilisen suljetut hiihtokeskukset, perutut lennot ja pariisin lentokentan jumalattoman kalliit pahanmakuiset patongit ja ilkeat turvatarkastajat!
Kerron enemman kun olen saanut syodakseni ja saan lainata jonkun lapparia.

Keskiviikko:
Voi itku ja hampaiden kiristys.
En varmaan viela maininnut ettei tama zakon rinne-elama alkanut maanantaina ihan niin loistavasti kuin olis voinu toivoa, kun paarinne oli kovan tuulen takia koko paivan suljettu ja toisessa rinteessa oli vain nappihissi toiminnassa johon ei saanut menna laudalla, koska hei, sehan on aivan liian vaarallista! (Maanantain laskut: hiekoitetulla kavelykadulla kilsa ja rinnetta 25m joka oli ensin kiivettava ylos.) Ei siina mitaan, sattuuhan noita. Mutta tanaan sama kuvio. Herattiin enemman tai vahemman reippaina ennen kukonlaulua vaikka eilen oli naamarit, ja iloisin mielin matkattiin kabiinille. Taksista ulos vaantaytyessamma ilmoitettiin etta kovan tuulen takia rinteet on taas koko paivan suljettu. Ei paljon naurata. Ja ne jotka ottaa lepopaivan tyytyvaisena vastaan, itkee viimeistaan huomenna kun kuulee etta tuulen on ennustettu vain kovenevan. Me ei purematta sita tietenkaan niella ja mennaan taas seitsemalta aamulla hisseille odottamaan. Saa on arvaamaton, toivotaan etta muuttuu viela meidan eduksi. Lunta on satanut kuin postikortissa, tai kuten joku sanoi, 150 metria sekunnissa ja olis kiva paasta sita pollyttelemaan.
..Mullahan on vasta tiistaina lennot takaisin espanjaan, saattaa olla etta jaan tanne viela paivystamaan jos laskupaivia saisi pari lisaa.

Tanja on ollut mun seurana ja riemuna täällä jo kuusi päivää. Yritin ensimmäisinä päivinä viihdyttää sitä Valencian nähtävyyksillä, kiivettiin katedralin kellotorniin ja käytiin katsomassa ison akvaarion hai-kaloja. Ei siellä tekemistä sitten edes ihan kahdeksi päiväksi riittänytkään. Tanjakin sanoi kellotornissa että aika ruma kaupunki. Eikä mulle muistunut millään mieleen että mitä siellä noin päiväsaikaan voi tehdä kun yleensä itse käynyt vain öisin... Mutta kellotorniin oli hauska kiivetä. Tsiljoona askelmaa kierreportaita joissa ei mahtunut ohittamaan. Ja Oceanographicissa, siellä akvaariossa, oli mursuja! Ja vaikka se olisi maksanut hirmusti rahaa, 22 eukkoa per napa, me saatiin vaihtorahana sisäänpääsyt puoleen hintaan. Samalla piletillä pääsi myös prinssi Albertin interaktiiviseen museoon joka esitteli ihan mitä tahansa big bangista rintsikoihin ja ilmastointilaittesiin. Ihan käsittämätön paikka ja ainoa interaktiivinen mitä löydettiin oli rullaportaat.

Loppuviikko ollaan joko löhötty tai juhlittu Gandiassa. Mä oon yrittäny aina välillä käydä luennoilla ja jättäny tanjan oman onnensa nojaan joko katselemaan telkkaria tai surffaamaan internetissä. Sitä ei kuulemma ollenkaan haittaa kun kumpaakaan ei löydy pariisin kodista. (Siellä ollaan niin boheemia että!) Mut aika vaikea keksiä toiselle tekemistä kaupungissa jossa itselläkään ei ole mitään tekemistä... rantasäitä odotellessa siis. sillon voi kaikki vierailijat lähettää vain rantamattojen kanssa hiekalle makaamaan ja sitten juottaa nestehukkaiset turistit san miguelilla kuntoon.

Mutta on meillä ollu kiva viikko! Vaikka Tanja saikin ehkä kulttuurishokin kun kukaan ei puhu englantia, illallinen syödään kymmenen jälkeen ja baareissa ei saa juotavaa tai pääse vessaan, kun koko kylä on ahtautunu samoihin bileisiin. Mielenkiintoista nähdä mitä neiti kirjoittaa omaan blogiinsa kun pääsee Pariisin humuun takaisin!

Tänään valmistaudutaan lähtemään suunnillemme. Mulla alkaa huomen aamulla hävyttömän aikaisin matka Puolaan, Zakopaneen. Viikoksi laskemaan ja sitten muutamaksi päiväksi joko Prahaan tai Brnoon, missä on tuttu myöskin vaihdossa. Kun lento on jo 6.30 aamulla niin on mentävä Valenciaan yöksi.

Mutta mitä tässä enempää pölisemään, pitänee jatkaa pakkaamista mikä on pahasti vielä vaiheessa. Koitan laittaa hehkutuksia puurerista ja hyvistä bileistä Puolanmaalta! Tänään oltiin rannalla Tanjan kanssa hikoilemassa, sunnuntaina Zakopanen rinteillä viilettämässä puuteria. Voisin melkein olla kateellinen itselleni ;)

Tänä vuonna en pääse laskiaispullamäkeen, voi harmillinen takaisku... mut tulipa juhlittua paaston alkua oikein huolella noin muuten.
Mulle kerrottiin että kaikki juhlii lauantaina karnevaaleja Pegon kylässä, 15 km lounaaseen Gandiasta ja että kaikki pukeutuu asiaan kuuluviin asuihin. Kaikki kaikki.
Kävinpä siis ostamassa lautasantennin kokoisen baskerin, piskuisen minihameen ja patongin, ja olen ranskatar. Ikinä en ole ennen ollut karnevaaleissa, ihan innoissani olin!
Ajeltiin Tilin ja sen valencialaisten kavereiden kanssa yhden aikaan yöllä Pegoon ja laitettiin auto parkkiin, minne nyt saatiin. Pikkuinen Pego oli täynnä busseja ja autoja. Ja täynnä ihmisiä pukeutuneina mitä groteskeimpiin asuihin. Näin koko illan aikana yhden ihmisen joka ei ollut vähintään pukeutunut hassuun hattuun, mutta pääasiassa jengillä oli alusasuista lähtien viimeisen päälle releet. Ja ihmisiä oli tuhansia tuhansia. Tuhansia.

Bileet alkaa botellonilla joka tarkoittaa juominkeja työmaakoppeihin nojaten tai porttikongeissa kyyhöttäen. Ihan teinivuodet tulee mieleen. Nostalgiaa :) Kun tilanteiden hahmotus- ja arvostelukyky on oikea, lähdetään liikkeelle juhlahumua kohti.

Pego on siis pieni. Luulen ettei pegossa muuta tapahdu kuin nämä yhdet karnevaalit vuodessa, jonka jälkeen paikka voi aloittaa rekonstruoinnin ja työllistää koko provinssin muurarit... Pegossa eilen oli joka paikka täynnä possuja, m&m karkkeja ja triljoona transvestiittiä jotka terrorisoi kyläpahasta tanssimalla mukulakivet säröille. Mutta en nähnyt yhtään tappelua koko yönä. En oksentelua tai isompaa ilkivaltaa. Vain paljon omituisen näköisiä espanjalaisia jotka huusi jatkuvasti mun perään että olenko baskimaasta kun mulla on kerta baretti! Ei kun "soy una francecita!" Aamuyöstä sillä ollu enää niin väliä. Ja mun bileseura unohti mistä olen kotoisin noin muutenkaan, niinpä olin siis islantilainen pukeutunut baskimaalaiseksi. Kuka pienistä... patonkikin hävisi.

Mutta mulla oli ihan huippu hauskaa. Parhaat bileet ikinä. Tanssittiin koko yö. Kahdeksalta aamulla bändit ja deejiit laitto pillit pussiin ja mekin alettiin tekemään kotiinlähtöä. Kotiin pääsin kymmeneltä, nukuin kaksi tuntia ja lähdin hakemaan Tanjaa juna-asemalta. Tanja, mun ensimmäinen vieras Gandiassa! Mulla on koko joukko ohjelmaa meille suunniteltuna. Mutta tänään kumpikaan ei oo jaksanu lähikioskia kauemmaks liikkua. Sieltä rasvaa, suolaa ja light cocista ja sohvalla kaapelikanavia. Näin pitää sunnuntai viettää. Huomenna vien Tanjuskan turisteeraamaan Valenciaan.

se on aurinko tai mun aivot...

Puhutaan taas säästä. Paremman puutteessa. MEILLÄ ON IHAN SAIRAAN LÄMMIN JA AURINKOISTA! Patri sano ettei tämä nyt ihan normaalia ole. Ettei yleensä vielä helmikuussa pysty biksuissa pörräämään, eikä espanjalaiset kyllä pörrää nytkään, mutta uudet erasmukset viuhaa lähes alasti! Mä tietysti voin vanhana paikallisena naureskella hieman ylenkatseisesti niiden intoilulle mun uusien espanjalaisten ystävien kanssa.
Mut aikas ihanaa että aurinko paistaa. Menisin ulos jos eilen ei olisi riekkunu niin myöhään etten tänään jaksa sohvalta nousta. En vieläkään pysty ymmärtämään näiden aikatauluja. Torstai on viikon toiseksi suurin biletyspäivä. Baareihin kahden aikoihin, joista clubiin josta hyvällä onnella kotiin seitsemäksi. En mä pysty mitään suorittamaan seuraavana päivänä! Täysin mahdoton yhtälö.

Mun ilo on loppunut lyhyeen siitä että koulu alkoi. Jos viime vuonna kurssit oli jotenkin epämääräisiä tai toisin sanoen täysin merkityksettömiä, ei nyt mene paljon paremmin. Kaikki englanniksi järjestetyt kurssit tuntuu olevan olemassa vain siksi että vaihtarit saisi opintopisteensä kasaan. Tarkoituksena ei ole opettaa meille mitään. Sanoinko taannoin että valitsin kursseja espanjaksi? No niin tein, mutta raukkana rasmuksena mun on kans saatava niitä pisteitä ja espanjaksi se ei tule onnistumaan. Yhden pidin. Mutta lähinnä vain hupina koska läpi se ei tule menemään. Yritän plärätä sanakirjaa luennoilla mutta harvemmin saan tartuttua mihinkään tiettyyn sanaan siitä plärinästä. Mutta silti tämä ainokainen virallisesti espanjalainen kurssi on parempi kuin yksikään niistä englanninkielisistä, kun voi turhautua vain omaan tyhmyyteensä eikä kanssaopiskelijoiden tai luennoitsijan idioottimaisuuteen. Kauheeta kuinka erinomaiselta sitä taas saa itsensä kuulostamaan... Mistään sellaisesta ei kuitenkaan ole kyse. Täällä kaikki muut vain tuntuu sopeutuvan siihen tasoon mitä opettaja niiltä odottaa. Se on kuin joku sisäpiirivitsi johon mä en oo päässy sisään. "Leikitään ettei kukaan tajua mitään niin päästään paljon helpommalta."
Onneks on muutama muukin joka ei ole tätä järjestelyä vielä ymmärtäny ja niiden kanssa pystyy tuntien jälkeen kiroamaan että mitä ihmettä siellä taas tapahtu. Mikään ei luo samanlaista yhteenkuuluvaisuuden tunnetta kuin toisten ihmisten tekemisten arvostelu. Mikä sen tärkeämpää.

Tuuli tekee mut hermostuneeksi. Täällä on tuullu nyt kaksi päivää niin että ulkona käveleminen tuntuu kuin rämpisi suossa ja pyykit kuivuu puolessa tunnissa jos muisti laittaa pyykkipoikia ja on vielä sukkia jäljellä joista kuivumisaikaa mitata. Toisaalta paistaa täysin soikaiseva aurinko, joka tekee mut onnelliseksi. Olen hermostunut, mutta tyytyväinen jonka tulos on sietämätön hyperaktiivisuus! Olen siivonnu joka komeron ja nurkan. Pessyt suihkuverhon ja parveketuolit. Patri pitää mua ihan sekopäisenä, yritin selittää sille ettei tää todennäköisesti tuu toistumaan. Kohta multa lisäksi loppuu energia kun herään aamusin ihan liian aikasin hirveeseen meteliin. Kuullostaa siltä kuin parveke lähtis lentoon markiisit siipinä ja autot heittää kuperkeikkaa kadulla.

Uhmasin tuulta tänä aamuna ja menin rannalle ottamaan hiekkapuhallusta.

On hirmu rasittavaa puhua ja kuunnella espanjaa. Ja ihan mielettömän turhauttavaa yrittää ilmaista itseään kielellä jota ei oikein vielä koe omakseen. Mutta tänään saan lepohetken kun Patri lähti käymään kotikaupungissaan ja kutsuin Tilin ja yhden espanjalaistytön (joka luojan kiitos puhuu myös englantia) syömään tapaksia. Minä teen :D Paula tosin saattaa pitää niitä enemmänkin fuusiokeittiön tuotoksina kuin espanjalaisina.. mutta se tekee tortillan niin saadaan jotain paikallistakin syötävää.
Musta on kiva kokkailla täällä. Ja yleensä syöjät on aika kiitollista maaperää. Kukaan ei oikein jaksa vaivautua tekemään mitään ihmeellisempää kuin tomaattipastaa. Eikä ketään tunnu myöskään kiinnostavan se että keittiöissä ole mitään varusteita millä ruokaa tehdä. Olen ostanu jo tupakeittiöllisen tavaraa... muuten saisi leikata sipulit voiveitsellä tiskipöydällä.

Huomaa ettei täällä mitään ihmeempää nyt tapahdu kun löpisen vähäpätöisyyksiä :D Menen torkuille vaikka siesta-aika periaatteessa olisikin ohi...

Ihanaa kun ei oo enää tappavan tylsää! Olen täydellisesti toipunu mun viikon kestäneestä masennuksesta. Mulla on seuraa, koulu on alkanu, puhua pälpätän espanjaa päivät pääksytysten ja elämä kaikin puolin otti aimo harppauksen depression tuolta puolen takaisin riemuun.
Eilen tulin Valenciasta apoaikasin aamulla ensimmäiselle luennolle kymmeneksi, viimeinen luento loppui yhdeksältä illalla ja loppuilta onkin sitten ihan oma lukunsa...
Meidän esikoulussa/yliopistossa voi opiskella jotain audiovisuaalijuttuja ja nyt kun ei oo enää erasmusjengibileitä niin on joutunu alkaa sosialisoimaan noidan espujen kanssa. (Tosi harmittavaa) Mutta noi audiovisuaaliporukat on joka jumalan paikassa niiden kameroiden kanssa kuvaamassa ties mitä projektia! Joka pirskeissä on semmonen paparazziteema että heikompaa salamavalot pyörryttää!
Eilen istuttiin semirauhallista iltaa Tillin ja Patrin kanssa. Mä olin kokkaillu, juotiin viiniä, valmistauduttiin lähtemään baariin ja napitettiin luokattoman huonoa kauhuleffaa. (Se oli Aura se missä se vaijeri halkas laivallisen jengiä kahtia! Pystyin kertomaan juonipaljastuksia puoleen väliin leffaa :D)
Meidän seesteinen illanvietto katkes kun audiovisuaalipirut, Tillin kämppikset, paukkas mikkeineen ja kolmine videokameroineen paikalle ja halus haastatella mut ja Tillin Gandian omaan teeveeseen. Oli siinä sitten... ja espanjaksi tietysti! Perjantaina näytetään sitten Gandia telessä kun minä söpötän espanjaa viinipullollisen jälkeen. Tsiisus. Ne olis halunnu haastatella Patrin kanssa, että millasta on asua vaihtarin kanssa, mutta se ei suostunu. On kuulemma liian laaja katsojakunta tällä Gandiatelellä... Pitänee kuuluisuuden iskiessä alkaa kulkea aurinkolasit ja iso hattu päässä. heheh. Aika hauskaa.

Mä oon pahoillani että en saa mitään kuvia laitettua, mutta eipä oo kyllä tullu mitään kuvia otettuakaan. Kesällä sitten, kesällä sitten. Taas sataa vettä, kamerakin vaan kastuis.

On ollu ehka masentavin viikko koko mun espanjahistoriassa. Mulla ei ole kerta kaikkiaan mitaan tekemista ja vettakin sataa koko ajan! Ja kuten huomaatte aakkosten puuttumisesta, netti ei vielakaan toimi ja joudun kayttamaan internetkahvilaa. Tanaan oli pieni mahdollisuus saada se pelittamaan kun suomalainen uusi erasmus, joka poistuu huomenna valenciaan, yritti saada sita toimimaan. Ei saanut. Hemmetin hemmetti. Olen myos onnistunut saamaan mun ainoan viihdykkeen kotona, kaapeliteeveen, jotenkin epavireeseen ja ainoastaan tylsat kanavat nakyy. Ja joku saattoi ehka huomata etta mun blogikin oli epakunnossa pari paivaa. Kaikki mihin kosken hajoaa. En uskalla kayttaa lampopatteria kotona koska se salettiin rajahtais. Niinpa meilla on sisalla ihan sairaan kylma ja tan sateen takia niin kosteata, etta kirjat turpoaa.
Til sanoi etta ne antibiootit mita soin kun olin kipea, sisalsi jonkin mikrosirun joka aiheuttaa nyt hairioita sahkolaitteisiin ja mun taytyy pysya kaukana sen tietokoneesta. Huoh. Jos ei kohta tilanne parane, niin pakkaan kamani ja tulen kotiin. Oon kironnu Gandian alimpaan helvettiin koska se ei tarjoa talla hetkella mitaan virikkeita ja sade tuhoaa mahdollisuuden lahtea esimerkiksi kavelylle purkamaan turhautumista.

*Iso valitus*

Mutta taidan tehda paatoksen lentolipun ostosta kuitenkin vasta ensi viikolla kun koulu on taas alkanut ja mun kamppis on tullut kotiin. Ehka aurinko paistaa espanjassakin aina valilla.

MAANANTAI:
ui ui ui. Olen virallisesti päässyt kaikista mun tenteistä läpi! KAIKISTA! Täysin käsittämätöntä mutta hirmusti mieltä piristävää :D
Aurinko ei vielä paista, mutta ei sada vettäkään ja huomenna lähden Valenciaan leffa-pizza-shoppaus-deiteille Valenciakavereiden kanssa. Kyllä tämä tästä.

Eilen oli muuttopäivä. Raahattiin Tillin kanssa muutama hikinen tunti mun kamoja Pereda Marista yliopiston viereen uuteen kämppään. Hirveä homma. Onneksi Tillillä oli semmonen mopon kokonen pommiauto joka helpotti hieman… Mulle on tavaraa kertynyt täällä aika tavalla ja tulen olemaan enemmänkin pulassa viiden ja puolen kuukauden kuluttua kun se kaikki roina pitäisi kuljettaa takaisin suomeen! Vaikka toki suurin osa kaikesta ylimääräisestä oli jotain keittiöhärpäkkää ja ruokakasseja, joista ei edes tunnesyistä kannata maksaa ekstrakiloja lentokentällä. Kuva on mun piskuisesta huoneesta, jossa kuitenkin on kolme sänkyä. Jos ne kaikki on käytössä, jää huoneeseen käyttöön ehkä jopa neliö...

En voi vielä kertoa miten hommat sujuu espanjalaisen kämppiksen kanssa, koska en ole minuuttiakaan sen kanssa vielä asunut. Patri lähti eilen aamulla Madridiin ja tulee vasta viikon päästä. Mä olen yrittänyt tehdä oloni kotoisaksi ja saada ne kaikki tsiljoonaa tavaraa mahtumaan niihin kaappeihin ja laatikoihin mitä mulle on varattu. Säilytystilaa on ehkä kymmenesosa siitä mitä se edellisessä kämpässä oli ja varsinaista tetristä sai pelata että kaikki vaatteet ja tilpehöörit sinne sai mahtumaan. Asunto on kylmä kuin pakastin, mutta peitto on lämmin. Villasukat jalassa ja toinen peitto varalta niin ainoa mistä palelee on nenänpää. Vähän eilen illalla telkkaria katsoessa (200 kaapelikanavaa :D) tuli ikävä niitä kahta lämpöpatteria mitä kotiinpalaavat rasmukset on mulle tarjonnu. Ajattelin silloin että Sabinelta saatu kuumavesipullo ja kohta alkava kesä riittää mulle lämmikkeeksi ihan hyvin.

Asunnossa pitäisi olla netti, mutta minäpä suurena tietokoneidioottina en saanut sitä toimimaan ja tulin tänä aamuna tuon kaksikymmentä metriä kämpiltä koululle ja meidän atk-luokkaan, akvaarioksi myös kutsuttuun. En ole täällä ennen käynytkään, tosin en saa sitä nettiä toimimaan täälläkään. Pitäisi joku osoite vissiin olla. Kirjottelen tätä wordilla ja odottelen että joku tuttu tulisi sisään ja auttaisi mut pulasta.

Mitäs muuta tänne.
Joo, tosiaan. Kaikki hyvät tyypit ja suurin osa vähemmän hyvistä on jättänyt Espanjan oman onnensa nojaan. Ja mut. Sabine lähti lauantaina ja Lisa sunnuntaina. Vivian lähtee perjantaina ja kaikki muut saksalaiset on lähtenyt kuka milloinkin ja mä olen Tillin kanssa kohta ihan yksin. Pojat on kyllä pitänyt mulle urhoollisesti seuraa. Ollaan käyty tapas-baarissa katsomassa jalkapalloa ja kaikkea muuta huippusiistiä. Uudet erasmukset vaikuttaa ihan pösilöiltä ja niistäkin vain joku kymmenen onnetonta jää Gandiaan. Mutta ei hätä ole tämän näköinen. Laitan ilmoitustaululle viestin että uusia kavereita etsitään.

10 tuntia myöhemmin:

Kirjottelen vieläkin wordilla. Ongelma onkin ilmeisesti isompi kuin mun vajaat tietokoneenkäyttötaidot. Mukavasti päivä kulunut kun oon ravannu paikasta toiseen läppäri selässä ja koittanu käyttää hyväkseni jos jonkinlaista nörttiä, jotka ei ole kuitenkaan riittävän nörttejä saadakseen mun koneen toimimaan! Mielettömän ahdistavaa kun on ollut on-line noin puolvuotta ja nyt näyttää siltä että en voi käyttää kuin koulun koneita jossa ei ole ääkkösiä eikä skypeä. Voi nyyh! Mikä avuksi… lähettäkää mulle joku tukihenkilö!