Olen täysin stressaantunut tästä lähtemisestä ja ratkesin jo ryyppäämään. Ilman valkoviiniä saattaisin ehkä innostua itkemään.
Viimeiset kolme päivää on pyöriny vain lähdön ympärillä. Lauantaina oli läksiäiset ja sunnuntaina toivuttiin niistä ja tänään alkoi pakkaaminen. Huomasin että mulla on tavaraa enemmän kuin ikinä olisin voinut kuvitella enkä saisi niitä kaikkia tuotua kotiin vaikka heittäisin kuperkeikan ja antaisin postitoimiston tädille pusun poskelle. Aloitin pakkaamisen luottavaisen mielin joka kuitenkin hiljalleen muuttui syväksi epätoivoksi, juoksuun postiin kolme minuuttia ennen sulkemisaikaa ja sieltä markettiin kerjäämään pahvilaatikkoa ja takaisin postiin jossa kerrottiin että mun paketti painaa 4 kiloa 30 grammaa ja viisi kiloa maksaisi samat 34 euroa. Ei semmonen käy, siispä tallustin takaisin kotiin ja punnitsin kilon lisää tavaraa vertaamalla niiden painoa jauhopakettiin ja huomenna teen uuden yrityksen postiin. Tosin se viiden kilon vähennys ei auta matkalaukussa paljoakaan ja olen heittänyt paniikinomaisesti puolet omaisuudestani roskiin tai paikalliselle uffille.
Mun mielestä on täysin epäreilua että mun oletetaan asuvan espanjassa vuoden ja selviytyvän kahdellakymmenellä kilolla tavaraa! ihmiset ottaa saman verran viikon lomalle uima-altaalla! Vaikka paremmin mulla menee kuin yhdellä norjalaisella jolla oli jo syyskuussa tullessaan 35 kiloa, koska ei raaskinut jättää lp:tään kotiin...

Pakkaaminen tässä tosin pahinta ole. Pahinta on se että joutuu sanomaan moit ihmisille joiden kanssa on ollut jo parhaimmassa tapauksessa vuoden kuin paita ja peppu mutta jälleennäkemisestä ei ole mitään tietoa. Tilin kämppikset olisi halunnut järjestää mulle tänään illallisen mutta mä en enää kestä tätä hyvästien jättöä ja haluaisin mieluummin työntää vain pään tyynyliinan ja tyynyn väliin ja olla piilossa kunnes olen taas kotona. Sain luikerreltua niistä illallissuunnitelmista mutta en siitä että til tekee meille lettuja illalla.
Jos vain nyt voisin kadota nopeasti ja laittaa sitten sähköpostia kaikille kun olen kotona. "Oli hauskaa, nähdään pian eikö vaan!"

Tämä taitaa olla espanjan aikani viimeinen postaus. Sekin aika surullista, olin jo tottunut siihen että kaikesta tulee tehdä tilitys koko maailman luettavaksi.
Pitäisi varmaan tehdä yhteenveto mitä jäi käteen ja mikä oli kivointa ja mikä kauheinta. Mutta nyt ei pää taivu mihinkään järkevään selontekoon. Sain reissusta ehkä lisää solidaarisuutta, saksanespanjan ymmärrystä, hiekkaa tukkaan ja hassun haju vaatteisiin kun pesukone temppuilee. Toisaalta en vieläkään aina ymmärrä espanjalaisia, vähiten kielen takia, valkoista leipää tai sitä miten ne voi käyttää oliiviöljyä kuin vettä vain. Tarvitsisin ehkä kymmenen vuotta lisää..

No en nyt mene vannomaan että pysyn täysin blogista erossa, voi olla kulttuurishokissani kotiinpalattuani alan tehdä raporttia teistä hyvät ystävät! Keskiviikko aamuna kotona, laittakaapa tervetulokomitea valmiiksi.

Valittelin maanantaina Patrille että ei ole enää mitään mielenkiintoista laitettavaa blogiin kun kaikki on sitä samaa kauraa, tai vehnää, kuin aina ennenkin. Eväs on vieläkin nimeltään patonki, mun kaurapuuron syömistä paheksutaan ja espanjassa on kuuma. Mitä näitä aina toistelemaan. Niinpä kaksi viimeitä tekstiä on käsitellyt mun nukkumista tai sen vajetta ja kotiintuloa... sori siitä.

Mutta eilen keksin espanjasta vielä yhden uuden kuriositeetin!
Oltiin Tilin kanssa leffassa katsomassa (hillittömän hyvää leffaa) La vida de los otros ja sama saksaksi, mutta tietenkin se oli täällä dupattu espanjaksi. Leffan jälkeen riemuitsin kehittyneestä espanjan taidostani, sillä kykenin ymmärtämään lähes koko pätkän ongelmitta! Sitten tajusin että täällä kun tehdään duppaus ulkomaalaisille rooleille, niin niihin laitetaan semmonen oma aksentti joka on yleensä aika naurettava esimerkiksi ranskalaisille ja kiinalaisille. Niinpä tietenkin saksalaisten karikatyyri on hidas puhetapa ja yliselkeä artikulaatio. Hitsi. Ymmärrän siis espanjaa, mutta vain jos sitä puhuu saksalainen. Onhan sekin tietysti jotain. Saksalaiset tykkää tulla espanjaan ja ehkä joku oppii kielenkin niin voin sitten tulevaisuudessa jutustella näiden turistien kanssa jos joku sattuu tulemaan vastaan!

kun tulin yöllä kotiin, oli Gandiassa ukkonen, tai luulen että se oli suunnilleen tässä meidän talon päällä. Nukuin korvatulpat korvissa. Paukkuja tuli puolen minuutin välein, välähdykset saatoin vain kuvitella koska ne espanjalaiset rautasäleet mitkä voi laskea ikkunan eteen pitää pahimmatkin välähdykset ulkona, ääntä ei.. Ja vuoret pitää sen myrskyn pyörimässä vaikka koko yön raivoamassa samassa paikassa. Se on aika mieletöntä, ehkä vähän pelottavaakin :/

Ei siis päästy tiistaina ratsastamaan, huomenna uusi yritys! Tai saas taas nähdä.

Ihan turhaan olen syyttänyt niitä talitinttejä ja sitä mustaa paholaiskoiraa metelöinnistä, en näköjään pysty nukkumaan vaikka ne kaikki olisi ihan hipihiljaa. Kello on 6.20, heräsin tunti sitten. Mutta mikäs tässä, onpahan ainakin koko päivä aikaa puuhastella! Epäilen että sain silloin pari kuukautta sitten unikiintiön täyteen niillä kahdentoista tunnin yöunilla ja siihen päälle päivätorkut.

Lasken päiviä siihen että olen kotona. En välttämättä siksi että olisin enää innosta hihkuen tulossa, vaan siksi että joka vastaantulija sitä multa kuitenkin kysyy. Tänään on yhdeksän jäljellä siihen että olen perillä, kahdeksan kun lähden. Olen varmastikin ensimmäinen meistä rasmuksista joka kotiutuu ja muiden mielestä se on jotenkin äärimmäisen mielenkiintoista. Tai niille ei ole vielä juolahtanut mieleenkään että kotiin voisi jo lähteä ja mä laitan ne ajattelemaan sitä epämiellyttävää faktaa. Patri kysyy multa suurin piirtein joka päivä että eikö sitä lentoa voisi muuttaa myöhemmäksi, ja kai sen voisikin... Ilmottelen jos muutan mieleni ja jään vielä muutamaksi viikoksi tai koko kesäksi. Gandiasta varmasti löytyisi töitä kun tuhannet madridilaiset tulevat viettämään joka kesäistä rantalomaansa.
Tapasin täällä viime viikolla suomalaisia tyttöjä jotka oli erasmuksena viime vuonna ja nyt vain verestämässä muistoja muutaman viikon. Tytöt oli ollut kesän töissä Gandian baareissa ja kertoivat että paikka oli ollut ihan helvetti kuumuuksine kaikkineen. Ne jotka täällä on käynyt tietää että Gandian ranta on aika mielettömän kokoinen, viisitoista kertaa hietsu, mutta kesällä sinne saa kuulemma tunkea kyynärpäiden kanssa että saa oman pyyhkeensä hiekalle.
Niin että ehkä en jää... Tytöt sanoivat että olivat keväällä ruskeita, mutta jo syksyyn mennessä ihan kalpeita kun olivat ulkoilleet vain öisin :D

Ollaan muuten ehkä vihdoinkin pääsemässä huomenna ratsastamaan! Mennään tässä espanjalaisessa aikataulussa eli kaiken järjestäminen kestää. Ei varmaan oltaisi näinkään ajoissa sen kanssa, mutta tavallaan tulee vähän kiirus jos on tarkoitus että minäkin lähden mukaan. Tulee lisää raporttia jos tosiaan päästään talleille asti.. En yhtään epäile etteikö tässä vielä olisi joku mutka matkassa.

Kaksitoista päivää jäljellä! Se ole enää mitään! En ole viikkoon pystynyt ajattelemaan juurikaan muuta kuin kotiintuloa. En saa nukuttua kun herään jatkuvasti aamuyöstä siihen että mietin niitä kaikkia tavaroita jotka joudun jättämään tänne.. saati kaikkia kavereita. Taas on se ikävä tunne että suurinta osaa näistä ei tule enää koskaan näkemään. Vaikka niiden ikonit olisi koko loppuelämän mun messengerin listalla... Voi surku. Ja toisaalta ihan järkyttävä ikävä kotiin. Ristiriitainen tunne, ei pysty kuvailemaan. Jännittääkin ihan hirveesti. Ettehän te oo kukaan muuttunut siellä? Enhän mä ole?

Heräsin tänä aamuna puoli kuudelta, neljän tunnin yöunien jälkeen, kun mun ajatukset ei jättäny rauhaan, (saati ne tsiljoona pikkulintua ja naapurin hullu rotweiler, jotka pitää konserttia mun räystään alla ja jossain mihin kivi ei enää lennä) niinpä nousin ylös tiskaamaan ja siivoamaan. Nyt väsyttää niin että pää putoaa näppäimistölle mutta ei auta kun huomenna on mun ensimmäinen ja viimeinen tentti ja pitäisi himppu siihen lukea. Tai toisaalta mun piti myös paeta koulun atk-vitriiniin, kun mun kotona on joku lemmenpesä johon en tunne olevani tervetullut. Til ja Patri on nyt kuherrellu siellä viikon ja mulla palaa hermo. Älä koskaan mene ja naita kämppistäsi ja parasta kaveriasi, niistä molemmista tulee ärsyttäviä kikattelevia epäyksilöitä jotka sotkee sohvatyynyjärjestyksen. Ja mun väsymys ja hermostuneisuus ei nyt siedä ylimääräisiä ärsykkeitä... mur murina.

Lähden ostamaan energiajuomaa, pitää pysyä hereillä ettei tarvii mennä kotiin.

Ne oli sitten siinä. Euroviisut. Me keräännytttiin yhden norjalaisen kämpille muutaman espanjalaisen, ranskalaisen ja saksalaisen kanssa katsomaan kun eurooppa esittää vuoden naurettavimmat biisit. Vieläkin poskiin sattuu kun on nauranu koko illan. Tein velvollisuuteni ja äänestin Hannaa kun kerta oli mahdollisuus, vaikka eipä tuo paljon auttanut, ei herunut pojoja suomelle espanjasta.
Mulle tuli ihan koti-ikävä niitä viisujen postikortteja katsoessa. Ja viihdytin muuta yleisöä selittämällä niiden sisältöä. Suomenlinna, muumi, kirjastoauto, liitoksistaan natiseva vuoristorata ja munkin mummi käy joka aamu avannossa ilman saunaa! Mummin maine vaan kasvaa! Espanjan telkkarin juontaja kertoi myös että jäänmurtajaristeilyt ovat hyvin tyypillisiä Suomessa, juu juu. Huvittavaa muiden mielestä oli myös se että oon ollu jaana pelkosen kanssa samalla espanjan kurssilla ja prinsessa puvussaan pelleilevä krisse on melkein perhetuttuja :D Nyt ne kaikki kuvittelee että koko Suomi on ihan kylä, kaikki tuntee kaikki ja tehdään viikonloppuisin yhdessä koko pueblon voimin jäänmurtajaristelyjä.
Nyt väsyttää, kun piti lähteä juhlistamaan Serbian voittoa ja harjoittelemaan tanssilattialle sitä LOISTAVAA koreografiaa mikä valloitti varmasti kaikkien katsojien sydämet. Sydämistä puheenollen, luulen että euroviisuissa oli joku katala salaliitto koska krissellä oli samanlainen sydän poskessaan kuin serbian edustajilla...

Olen viettänyt Paellan kotiseuduilla viimeiset kahdeksan ja puoli kuukautta ja maistoin kyseistä ruokalajia ensimmäisen kerran viime lauantaina. Aika hyvin vältelty riisiruokaa, mielestäni. Edes niissä paellabileissä ei tullut syötyä, mutta johtunee ehkä siitä että jengi tykkää tehdä paellansa chorizosta = makkaraa, tai kanasta eikä nämä kuulu omaan ruokavaliooni.
Paula Zaragosasta päätti korjata tämän hirvittävän kulinaristisen laiminlyönnin ja opetti mua ja paria muuta onnetonta rasmusta ihan kädestä pitäen miten Paella de mariscos on tehtävä. Resepti alkaa sillä että kaadetaan pannulle kaksi desiä oliiviöljyä ja lupaan etten kotona pysty tekemään samaa vaikka tulos olisikin pannuun ikiaikaisesti takertunut palanut riisiklöntti. Ja siis, hillittömän hyvää se oli, eikä varmasti vähiten sen rasvan takia, mutta herran jeesus, joku raja pitää olla!
Mä en jotenkin jaksa ymmärtää miten nämä tytöt on täällä niin pieniä ja hoikkia kuin mitkä, vaikka ne vetää öljyä kuin vettä vaan. Paula on ihan tikku ja mun kämppis vielä pienempi, vaikka sen tavallinen ruokavalio alkaa aamulla suklaakakulla ja jatkuu päivän mittaan sipseillä, suklaalla ja öljyssä keitetyillä perunoilla. Itse mutustaa salaattia päivät pääksytysten ja käy lenkillä ja silti Patri on se jonka maha kääntyy sisäänpäin. Raivostuttavaa. Mistä saisi ostettua espanjalaisen metabolian?

On tämä espanja kyllä kumma paikka.
Yritin eilen viettää rauhallista torstai-iltaa katsomalla Housea espanjaksi dubattuna ja se vaatii aina hillitöntä keskittymistä tai muuten ei ymmärrä mitään ja silloin telkkarin katsominen ei ole tarkoituksenmukaisen viihdyttävää.
No, joku päätti häiritä suoritustani pitämällä jossain naapurissa oman ilotulitusshown, joka vastasi näyttäyydeltään ja pituudeltaan suunnilleen parhaimpia uuden vuoden ampuja Suomessa. Mutta tälle metelöinnille ei ollut mitään nähtävää syytä. Häät ehkä... mutta torstaina? Eilen ei mielestäni ollut jalkapalloakaan telkkarissa... Ehkä jollain oli jäänyt Fallaseista tukku raketteja jäljelle ja niistä teki mieli päästä eroon... Oikeastaan syy voi olla ihan mikä vaan, vaikka yllämainitut on ehkä yleisempiä. Näitä yhden miehen festivaaleja on melkein joka päivä. Jos nämä showt ei ole paria minuuttia pitempiä settejä, niin niitä ei enää oikeastaan edes huomaa. (Vähän sama kun santahaminan vieressä asuva ei enää kuule vaikka naapurissa on tykistöharjoitukset ja ikkunat helisee.)
Mutta en silti jaksa käsittää minkä takia täällä on aina jonkun pidettävä jotain jumalatonta älämölyä, kun tavallinen pulliainen haluaisi olla hetken ihan rauhassa. Jos talot ei ole tiivistettyjä kylmyydeltä, niin ei se metakkakaan vaan siellä ulkona pysy! Hei haloo. Voisivat keskittyä huomiohakuisuudellaan vaikka pantomiimiin.

Viikonloppu tulossa, ei mitään tekemistä mielessä. Jatkan varmaan projektia olla kadehdittavan ruskea kun tulen kotiin. Tämä toteutetaan auringolla ja rantalentopallolla.
Tulettehan sitten moikkaamaan ihotautipoliklinikalle kun olen palanut poroksi?

Saatiin muuten Patrin kanssa sähkölasku kahdelta kuukaudelta. 102 euroa. Ei voi ymmärtää miten mahdollista jos kämpässä ei ole lämmitystä. Patri sanoo että laskun suuruus johtuu siitä että en ole ottanut läppärin piuhaa seinästä silloin kun se ei ole päällä. Luulen että nyt se mököttää mulle koska rikkaan maan pösilö on tullut tänne kaksinkertaistamaan sen sähkölaskun.